| Suojärvellä 25.01.1928 syntynyt Komisario Väinö Haukka suoritti ensimmäisenä suomalaisena judokana MUSTAN VYÖN Tanskan leirillä 07.07.1961. Kaikilla toiminnoilla on pioneerinsa. 1950-luvun lopun ja 1960-luvun Suomessa judo herätti paljon ennakkoluuloja. Kuviteltiin väkivallan lisääntyvän. Judosta tiedettiin vain sarjakuvien ja muutamien elokuvien luomien mielikuvien kautta. Väinö alkoi muokata konkreettista kuvaa judosta suomalaisten mieliin. Ja nyt noin 50-vuotta myöhemmin lähes kaikki suomalaiset tietävät judosta enemmän kuin pelkän nimen. Väinö Haukan tyttärelle Mari Haukalle haluan näiden sivujen laatijana ja ylläpitäjänä lausua vilpittömän kiitokseni niistä tiedosta ja kuvista, joita hän on luovuttanut koko Suomen judokansan käyttöön isästään. Me elämme tulevaisuudelle, mutta on innostavaa päästä kurkistamaan myös juurillemme. Ja Väinö Haukka on yksi Suomen judon alkuaikojen "pääjuurista".
|
![]() |
Väinö Haukka opettaa
innokkaalle kuulijakunnalle
judoheittojen hienouksia.
( Kuva ehkä 1960-luvulta ) |
![]() |
Väinö torina erittäin
runsaslukuisan katsojamäärän edessä. Tässä tehdään
tyylikkäästi judoa tunnetuksi Suomessa. Ja tatamina painimatto.
Tietysti tuohon aikaan.
( Kuva ehkä 1960-luvulta ) |
![]() |
Väinö Haukka
todennäköisesti tuomarin roolissa. Väinö astelee tyylikkäästi
katsomaan, pysyykö uke paketissa ?
( Kuva ehkä 1960-luvulta ) |
|
Tässä muutamia irrallisia otteita Väinö Haukan judolliselta elämän polulta: Väinö Haukan tytär Mari Haukka muistelee mestarin nuoruudesta: "Isällä oli vuonna 1955 sivurooli elokuvassa "Pekka ja Pätkä pahassa pulassa". Siinä hän opettaa Pätkälle judosalilla judoa. Se on varmasti ollut senaikaiselle elokuvayleisölle jotain uutta ja jännää !" Jorma Liiho muistelee Väiskiä 30.12.1970 Porissa: Jaakko Hannula muistaa mestarin seuraavan tapaamisen yhteydestä: "En
malta olla kertomatta mukavaa tarinaa Väinö Haukasta. Tapasin hänet
ensimmäisen kerran vasta suurkisojen harjoituksissa 1990. Muutama
vuosi sitten judoharjoitukset Tapanilassa olivat päättymässsä, ja
karateharjoitusten alkua odottavat lapset vanhempineen odottelivat
tatamin reunalla omaa vuoroaan. Väiskin tyttärentytär harrasti
silloin karatea, ja Väiski oli häntä saattamassa. Kun
judoharjoitukset olivat päättyneet, Väiski tuli tatamin laidalle ja
sanoi: "Kuule, siitä on niin monta vuotta kun olin viimeksi
matolla, mutta nyt mulla olisi pyyntö. Saisinko heitellä sinua hetken
o-goshilla?" Sehän sopi, kravatti sivuun, pikkutakki penkille ja
vanha mestari nakkeli minua viitisen minuuttia. "Mahtava
fiilis", sanoi Väiski." Keväällä v.1960 komisario
Haukka sai poliiseilta stipendin ulkomaista judo-opiskelua varten, jonka
tuella hän harjoitteli judoa Hollannissa Ge Koningin judokoulussa.
"Tällä dojolla harjoitteli muuan japanilainen judoka, joka omasi
uskomattoman tekniikan. Hän heitteli minua randorissa mennen
tullen," kertoi Haukka. Amsterdamin matkalta oli tuliaisena ruskea
vyö.
|
| Suomen Dan-Kollegion hallitus muisti mestarimme poismenoa 02.02.2006 seuraavasti | |
|
Suomen Dan-Kollegion hallituksen jäsenet, kaikki maamme judokat sekä kaikki judomieliset suomalaiset ottavat osaa Väinö Haukan omaisten suruun Suomen Judon ensimmäisen mustan vyön mestarin siirtyessä pois maanpäälliseltä vaellukseltaan 02.02.2006. Me kaikki tänään ja jatkossa kaikki tulevat suomalaiset judosukupolvet tulemme tietämään komisario Väinö Haukan, jonka vahva tahto asetti paikoilleen yhden Suomen judon peruspilareista, joiden kautta on kasvanut ja vahvistunut nykyinen judokulttuuri Suomeen.
|
![]() |
|
Väinö Haukka poistui keskuudestamme 78-vuoden ikäisenä.
|
|
Väinö Haukka ja vyöarvot: |
|
| ....... | |
|
|
1-kyu: saatu 28.04.1960 |
|
|
1-dan: saatu 07.07.1961 |
|
|
2-dan: saatu 17.07.1964 |
![]() |
25.01.1928 - 02.02.2006
|
![]() |